KATI hanke-esittely

Hanketiivistelmä

Kone- ja autotekniikan alalla on tapahtunut merkittävää kehitystä viime vuosina. Kone- ja laiterakentamisessa merkittävin muutos on lisäävän valmistuksen, eli 3D tulostuksen, tekniikoiden kypsyminen teollisiksi menetelmiksi. Kehitys on vauhdittunut myös muilla alueilla, kuten robotiikassa ja tekoälyn käytössä koneiden ohjauksessa ja tehokkuuden parantamisessa. Auto- ja työkonetekniikassa yksi merkittävimmistä innovaatioista ovat olleet sähköistyminen ja autonomian lisääntyminen. Sähköistymisen taustalla on tarve siirtyä päästöttömiin energiamuotoihin ja autonomian lisääntymisen taustalla on tarve parantaa liikkumisen turvallisuutta ja tässä teknologian kehittymisen mahdollisuuksien tehokas hyödyntäminen.

KATI-hanke vastaa alueen yritysten tarpeeseen saada uutta osaamista, ratkaisuja ja ideoita Pohjois-Pohjanmaan metalli, kone- ja autotekniikan yritysten kehittämiseen ja uudistamiseen liittyen ajoneuvojen ja työkoneiden tulevaisuuden käyttöenergioihin, voimalinjoihin ja sähköistymiseen sekä liikkuvien laitteiden autonomisointiin. Hanke vastaa myös alueen auto- ja työkonetekniikkaa opettavien oppilaitosten tarpeeseen saada ajanmukaistettua ja täydennettyä sähköistykseen ja autonomiseen toimintaan liittyviä oppimisympäristöjä. KATI" -projektiin on koottu yhteen kaikki Pohjois-Pohjanmaan kone- ja autoalan koulutusta antavat organisaatiot. Konkreettisesti tämä tarkoittaa alueen TKI-toimijoiden (Oy, OAMK, Centria, OSAO, JEDU, Brahe) intensiivistä yhteistyötä kone- ja autotekniikassa niin uuden tiedon tuottamisessa, omaksumisessa ja levittämisessä kuin myös TKI-ympäristöjen kehittämisessä ja näiden laajassa hyödyntämisessä innovaatiotoiminnassa.

KATI on kuuden TKI-toimijan toteuttama projekti, jonka kokonaisbudjetti on 3.2 miljoonaa euroa. Hankeen toteutusaika on 3 vuotta (1.9.2023-31.8.2026). Projektin rahoitus tulee EU:n EAKR rahoituksena "Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027" ohjelman Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) ja sen rahoittava viranomainen on Pohjois-Pohjanmaan liitto. Projektin koordinaattorina ja päähankkeen toteuttajana toimii Oulun yliopisto. Projektin osahankkeiden toteuttajia ovat Oulun ammattikorkeakoulu OAMK, Centria-ammattikorkeakoulu, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU, Koulutuskuntayhtymä Brahe ja Koulutuskuntayhtymä OSAO.

KATI-hankkeen tavoitteet

KATI hankkeen yleisenä tavoitteena on aikaansaada merkittävä positiivinen vaikutus maakunnan osaamistason ja hyvinvoinnin kehittymiseen uuden osaamisen myötä tapahtuvan aluetalouden monipuolistumisen ja uusien työpaikkojen syntymisen myötä. Tavoitteena on myös tehostaa alueen vihreää siirtymää uuden osaamisen avulla sekä toteuttaa toimia, jotka ovat energiatehokkaita ja päästöttömiä sekä lisäävät alueen huoltovarmuutta. Tavoitteena on tuottaa uutta osaamista ja ratkaisuja Pohjois-Pohjanmaan metalli, kone- ja autotekniikan yritysten kehittämiseen ja uudistamiseen sekä alueen tietotaidon ja innovointikyvyn nostaminen uudelle tasolle. Konkreettisesti tämä tarkoittaa alueen TKI-toimijoiden (Oy, OAMK, Centria, OSAO, JEDU, Brahe) intensiivistä yhteistyötä kone- ja autotekniikassa niin uuden tiedon tuottamisessa, omaksumisessa ja levittämisessä kuin myös TKI-ympäristöjen kehittämisessä ja näiden laajassa hyödyntämisessä innovaatiotoiminnassa. Tavoitteena on myös tiiviin yhteistyön tuloksena näkyvä yritysten kilpailukyvyn paraneminen ja uusien yritysten ja tuotteiden syntyminen Pohjois-Pojanmaan alueelle, kaikki tämä tietenkin myös tarkoittaa uusien työpaikkojen syntymistä.

Hankkeen toteuttajaorganisaatioilla on yleisten tavoitteiden roolituksen myötä omia tarkempia tavoitteita.